Moniaistisuus hyvinvoinnin tukena – mitä tiedämme nyt ja mitä emme vielä ymmärrä?

Moniaistisuus on noussut viime vuosina näkyvästi esiin paitsi hyvinvointialalla, myös neurotieteessä, ympäristöpsykologiassa ja käyttäytymistieteissä. Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi. Ihminen on aina kokenut ympäristönsä kokonaisuutena, useiden aistien yhteisvaikutuksena. Uutta on se, että viimeaikainen tutkimus on alkanut avata tätä kokemusta mekanismeina, jotka vaikuttavat hermoston säätelyyn, palautumiseen ja emotionaaliseen tasapainoon. Samalla keskusteluun on noussut kriittisiä kysymyksiä: mikä moniaistisuudessa vaikuttaa, miksi vaikutus syntyy ja kenelle se lopulta toimii?

Tämä teksti kokoaa yhteen tuoreinta tutkimusnäyttöä ja tarkastelee ilmiötä myös siltä osin, missä tiedon rajat vielä kulkevat.

Mitä moniaistisuus tarkoittaa nykyisen tutkimuksen valossa?

Moniaistisuus viittaa siihen, että ihminen havaitsee useiden aistien, näön, kuulon, tunnon, hajun, maun sekä kehon sisäisten tuntemusten, muodostaman kokonaisuuden. Aivot eivät käsittele näitä kanavia erillisinä virtoina, vaan yhdistävät ne saumattomaksi kokemukseksi, jossa aistien välinen vuorovaikutus voi joko vahvistaa tai vaimentaa toisiaan. Tuore neurotieteellinen tutkimus (Ghazanfar & Schroeder, 2022) korostaa, että tämä integraatio on hermostolle luontaisin tapa tulkita ympäristöä. Se ei siis ole menetelmä tai harjoitus, vaan biologinen perusjärjestelmä.

Moniaistisuuden kannalta olennaista on se, että hermosto ei reagoi pelkästään ärsykkeisiin, vaan niiden kokonaiseen sävyyn: siihen, koetaanko ympäristö uhkaavana vai turvallisena, aktivoivana vai rauhoittavana.

Miten moniaistisuus tukee hyvinvointia?

Viime vuosina julkaistut meta-analyysit ja systemaattiset katsaukset ovat lisänneet ymmärrystä siitä, miksi useiden aistien samanaikainen, lempeä aktivointi voi tukea palautumista. Eräs keskeinen havainto on, että moniaistinen stimulointi näyttää aktivoivan aivojen palautumisjärjestelmiä tehokkaammin kuin yksittäiseen aistiin kohdistuvat menetelmät. Esimerkiksi Yin ym. (2023) sekä Calvert & Spence (2021) osoittavat, että moniaistinen ärsyke yhdistää visuaalisia, auditiivisia ja kehollisia signaaleja tavalla, joka laskee stressireaktioita ja tukee autonomisen hermoston tasapainoa. Tämä näkyy muun muassa sykevälivaihtelussa, hengityksen rytmissä ja kortisolitasoissa.

Luonnon hyvinvointivaikutuksia koskeva tuore systemaattinen katsaus (Antonelli ym., 2023) vahvistaa samaa ilmiötä ympäristötasolla. Luonnossa palautuminen ei perustu yksittäiseen tekijään, esimerkiksi maiseman väreihin, vaan kokonaisuuteen, joka koostuu äänistä, valon laadusta, tuoksuista, liikkeestä ja lämpötilasta. Palauttava vaikutus syntyy nimenomaan näiden aistiärsykkeiden yhteistoiminnasta.

Moniaistisuuden vaikutuksia selittää osaltaan myös interoseptio eli kyky havaita kehon sisäisiä tuntemuksia. Interoseptista tarkkuutta ja kehotietoisuutta vahvistavat interventiot, kuten hengityksen tunteminen, visuaalinen pehmeys tai hitaat, sensorisesti rikkaat liikkeet, ovat yhteydessä stressin lievittymiseen ja paremmin säädeltyihin tunnekokemuksiin (Khalsa ym., 2018; Owens ym., 2023; Tsakiris & De Preester, 2024). Moniaistinen ympäristö toimii tällöin ikään kuin alustana, joka helpottaa kehoon palaamista ja sisäisten tuntemusten havainnointia.

Myös taidelähtöisessä tutkimuksessa on havaittu, että luovat, kokemukselliset ja useita aisteja aktivoivat prosessit voivat lievittää ahdistusta ja parantaa mielialaa jo lyhyissä interventioissa. Fancourtin ja Finnin meta-analyysi (2019), jota Katsinde ym. (2022) ovat päivittäneet, osoittaa johdonmukaisia vaikutuksia sekä psyykkiseen että fysiologiseen palautumiseen.

Laajemmin ympäristöpsykologinen tutkimus on lisännyt ymmärrystä siitä, miten visuaaliset ja akustiset elementit vaikuttavat vireyteen ja stressin kokemukseen. Luonnonläheiset värit, pehmeät muodot ja matalataajuiset äänimaisemat voivat vähentää kuormitusta ja ylivireyttä (van den Bosch & Ode Sang, 2017; Alvarsson ym., 2018; Pheasant ym., 2020). Tämäkin tukee ajatusta siitä, että hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa on aistiympäristön kokonaisuus.

Moniaistisuuden merkitys digitaalisessa maailmassa

Nykymaailmassa, jossa arkea ohjaavat yhä enemmän digitaaliset välineet, ihmisen hermosto altistuu jatkuvalle, mutta yksipuoliselle ärsyketulvalle. Suurin osa digitaalisesta informaatiosta on visuaalista ja auditiivista, ja se kohdistuu ennen kaikkea kognitiiviseen, eli älylliseen, prosessointiin. Tämä yksikanavainen kuormitus voi lisätä ylivireyttä, väsyttää päätä ja heikentää keskittymiskykyä. Tässä toimintaympäristössä moniaistisuus nousee tärkeäksi vastavoimaksi, ei vain metodina, vaan hermostollisena tarpeena.

Moniaistisuus tarkoittaa aistien kokonaisvaltaista ja tasapainoista aktivoimista: lempeitä visuaalisia, auditiivisia, tuntoaistimuksia, tuoksuja, makuja ja kehon sisäisiä tuntemuksia. Kun aistit saavat samanaikaisesti monimuotoista ja rauhoittavaa informaatiota, hermosto pystyy siirtymään kuormittavasta valppaudesta kohti levollisempaa toimintatilaa. Erityisen tehokkaaksi on osoittautunut luonnon moniaistinen vaikutus: värit, tuoksut, äänet, liikkeen rytmi ja lämpötilan hienovaraiset vaihtelut tarjoavat kokonaisuuden, joka tasapainottaa digitaalisen ylikuormituksen jälkiä.

Moniaistiset kokemukset eivät siis ainoastaan "kevennä" kuormitusta, vaan luovat aktiivisia edellytyksiä palautumiselle ja keskittymisen palautumiselle. Ne muistuttavat siitä, että ihmisen kokemus ei ole pelkästään rationaalista ajattelua tai visuaalisen informaation käsittelyä, vaan syvästi kehollinen yhdistelmä aistien ja hermoston vuoropuhelua. Kun moniulotteiset aistihavainnot saavat tilaa, keho kykenee palaamaan omaan rytmiinsä.

Siksi moniaistisuus on tämän päivän digitaalisessa kulttuurissa poikkeuksellisen ajankohtainen teema. Se tarjoaa konkreettisen vastapainon informaatiotulvalle ja tukee mielen sekä kehon tasapainoa maailmassa, jossa ärsykkeiden määrä kasvaa, mutta niiden laatu kapenee.

Arjen moniaistisuus – pieni mutta vaikutuksiltaan merkittävä

Moniaistisia kokemuksia ei tarvitse rakentaa monimutkaisesti, eikä niiden hyöty edellytä pitkiä harjoituksia. Arkiset tilanteet, kupillinen teetä, jonka tuoksu ja lämpö rauhoittavat; hiljaisuus ikkunan äärellä; kevyt liike, joka yhdistyy hengityksen rytmiin; tai lyhyt hetki luonnon äänien parissa, voivat tarjota hermostolle signaalin turvallisuudesta. Keskeistä ei ole ärsykkeiden määrä, vaan niiden yhtenäinen sävy: keho tunnistaa lempeyden ja reagoi siihen.

Mitä tutkimus ei vielä kerro?

Vaikka tutkimusnäyttö moniaistisuuden hyödyistä on vahvistunut, ilmiö ei ole yksiselitteinen. Yksilölliset erot ovat merkittäviä. Esimerkiksi neuroerityisillä henkilöillä moniaistinen ympäristö voi olla joko voimakkaasti rauhoittava tai toisaalta ylikuormittava (Robertson & Baron-Cohen, 2017). Tämä haastaa ajatusta siitä, että moniaistisuus olisi automaattisesti kaikille hyödyllinen.

Toinen avoin kysymys koskee optimaalista aistiyhdistelmää. Tutkimus ei ole vielä kyennyt määrittämään, mitkä aistit yhdessä tuottavat parhaimman palauttavan vaikutuksen. Ympäristön tulkinta on aina sidoksissa sekä henkilön vireystilaan että aiempiin kokemuksiin.

Lisäksi tiedämme, että moniaistinen ympäristö voi myös kuormittaa. Spencen (2020) mukaan liiallinen sensorinen, eli aistien, rikkaus voi lisätä stressiä erityisesti silloin, kun ihminen on jo valmiiksi ylikuormittunut. Tämä korostaa lempeän ja harkitun aistiympäristön merkitystä.

Pitkäaikaisvaikutuksista tarvitaan vielä lisää tutkimusta. Lyhytaikaiset vaikutukset ovat selkeitä, mutta pitkäjänteisestä altistuksesta on toistaiseksi vähemmän dataa, ja se on hajanaisempaa.

Yhteenveto

Nykyinen tutkimus osoittaa, että moniaistisuus on keskeinen osa hyvinvointia monien mekanismien kautta: hermoston rauhoittuminen, interoseption vahvistuminen, tarkkaavaisuuden palautuminen, emotionaalinen säätely ja ympäristön esteettinen koherenssi muodostavat kokonaisuuden, joka tukee ihmisen palautumista. Samalla moniaistisuus on ilmiö, joka vaatii hienovaraisuutta, yksilöllistä ymmärrystä ja tutkittua lähestymistapaa.

Sen vahvuus ei ole aistien määrässä, vaan siinä, miten ne yhdessä muodostavat kokemuksen, jonka hermosto tunnistaa turvalliseksi. Tähän samaan aistien yhteisvaikutukseen nojaa myös kehittämäni Rauhoitu väreillä™ - luovan palautumisen menetelmä, joka hyödyntää moniaistista rauhoittumista lempeästi ja tutkimuslähtöisesti. Voit tutustua menetelmään täällä: Rauhoitu väreillä™- luovan palautumisen menetelmä

Lähdeluettelo

Alvarsson, J. J., Wiens, S., & Nilsson, M. E. (2018). Stress recovery during exposure to nature sound and environmental noise. International Journal of Environmental Research and Public Health, 15(5), 897. https://doi.org/10.3390/ijerph15050897

Antonelli, M., Barbieri, G., & Donelli, D. (2023). Effects of forest bathing (shinrin-yoku) on levels of cortisol as a stress biomarker: A systematic review and meta-analysis. International Journal of Environmental Research and Public Health, 20(3), 1852. https://doi.org/10.3390/ijerph20031852

Calvert, G. A., & Spence, C. (2021). Multisensory integration and crossmodal attention in the human brain. Journal of Cognitive Neuroscience, 33(10), 1965–1983. https://doi.org/10.1162/jocn_a_01770

Fancourt, D., & Finn, S. (2019). What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. World Health Organization. https://www.who.int/publications/i/item/9789241515439

Ghazanfar, A. A., & Schroeder, C. E. (2022). Is neocortex essentially multisensory? Neuron, 110(3), 367–378. https://doi.org/10.1016/j.neuron.2021.12.018

Katsinde, S. M., Fancourt, D., & Burton, A. (2022). Arts-based interventions for mental health in adults: A systematic review. Arts & Health, 14(3), 214–234. https://doi.org/10.1080/17533015.2021.1879098

Khalsa, S. S., Adolphs, R., Cameron, O. G., Critchley, H. D., Davenport, P. W., Feinstein, J. S., … Zucker, N. (2018). Interoception and mental health: A roadmap. Biological Psychiatry: Cognitive Neuroscience and Neuroimaging, 3(6), 501–513. https://doi.org/10.1016/j.bpsc.2017.12.004

Owens, A. P., Allen, M., Ondobaka, S., & Friston, K. (2023). Interoception, emotion and the predictive brain. Neuroscience & Biobehavioral Reviews, 149, 105157. https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2023.105157

Pheasant, R., Watts, G., & Horoshenkov, K. (2020). The acoustic ecology of urban green spaces. Applied Acoustics, 164, 107242. https://doi.org/10.1016/j.apacoust.2020.107242

Robertson, C. E., & Baron-Cohen, S. (2017). Sensory perception in autism. Nature Reviews Neuroscience, 18(11), 671–684. https://doi.org/10.1038/nrn.2017.112

Spence, C. (2020). Senses of place: Architectural design for the multisensory mind. Cognitive Research: Principles and Implications, 5(1), 46. https://doi.org/10.1186/s41235-020-00262-2

Tsakiris, M., & De Preester, H. (Eds.). (2024). The Oxford handbook of the interoceptive mind. Oxford University Press.

van den Bosch, M. A., & Ode Sang, Å. (2017). Urban natural environments as nature-based solutions for improved public health: A systematic review. Environmental Research, 158, 373–384. https://doi.org/10.1016/j.envres.2017.05.040

Yin, J., Zhu, S., MacNaughton, P., Allen, J., & Spengler, J. (2023). Multisensory environmental stimulation and stress recovery: A systematic review and meta-analysis. Science of the Total Environment, 858, 159791. https://doi.org/10.1016/j.scitotenv.2022.159791