Asiakaspalautteet

"Kiitos TurvaHetki-korteista! Ohjeet yksinkertaisia ja helppoja. Ymmärrettäviä. Vähän niin kuin ensiapuna vaikeisiin hetkiin. Varsinkin jos oma pää ei toimi ja on vähän paniikissa. Tuttujakin minulle, mutta kiva kun ne on sanoitettu ja kuvitettu heti käytettäviksi ilman toisen ihmisen ohjausta."

TurvaHetket -korttipakka

Hyvinvointialan yrittäjä

Kiitos! Tuntui ihanalta hektisen työpäivän jälkeen. Oli ihana antaa värien ja materiaalien viedä sen enempiä ajattelematta. Korteista oli iso apu liikkeelle lähdössä, ei tullut tyhjän paperin kammoa, tai tarvetta onnistua. Kiitos lempeästä ohjauksesta, ja taidosta antaa tilaa luovuudelle ja tekemiselle. Tuntui todellakin turvalliselta ja rauhoittavalta! Kiitos, mukava jatkaa tästä

Luovan palautumisen ilta

Nainen

"Suosittelen työpajaa ihmiselle, joka haluaa harjoittaa luovuutta ja rentoutua. Ohjaus oli ammattitaitoista ja rauhallista. Lähdin työpajasta iloisena ja voimaantuneena." 

Luova työpaja

Luovan työpajan osallistuja

"Ennen työpajaa olin hermostunut ja väsynyt. Lähtiessä oli ihana rauha ja innostus. Merkityksellisintä oli tuo ihana ympäristö, luonnon läheisyys ja lintujen laulu. Lisäksi ohjaajan valtava varasto ja hyvä palvelu.

Suosittelisin palvelua yrittäjille jotka eivät kuulu isoon työyhteisöön, sairauslomalaisille, kuntoutujille. Ohjaus oli selkeä, rauhallinen, innostava. Kiitos että järjestät näin erilaista ja erityistä. Oli etuoikeutettu olo päästä niin kauniille pihalle."

Luovan palautumisen työpaja kesän puutarhastudiossa

Nainen

"Konsepti on oikein toimivan tuntuinen. Ryhmäkoko oli sopivan pieni ja tunnelma turvallinen. Luova tekeminen oli oikeasti suoritusvapaa, ja oli hienoa päästä aikuisena maalailemaan vesiväreillä ilman mitään paineita. Musiikki, tila, tee, ohjaus ja loppurentoutus sopivat ja täydensivät hyvin luovaa tekemistä. Kiitos!"

Luovan palautumisen ilta

Nainen

"Ihana, kun sai olla koko ajan ajattelematta mitään ja tehdä vain viivaa ja väriä. Tunti tuntui ihanan rentouttavalta. Paikka toimi mielestäni tähän myös hyvin."

Luovan palautumisen ilta

Nainen