Tietoa minusta 

Olen Katja Säilä -yrittäjä, sairaanhoitaja ja luovan palautumisen asiantuntija. Työssäni yhdistän tutkittua tietoa, kehotietoisuutta, luontolähtöisyyttä ja taiteen eheyttävää voimaa

Olen tehnyt töitä ihmisten hyvinvoinnin parissa yli 15 vuotta. Sairaanhoitajan urani aikana opin, kuinka vahvasti mieli ja keho ovat yhteydessä, ja miten tärkeää on, että ihminen tulee kuulluksi kokonaisuutena. Myöhemmin oma uupumukseni pysäytti minut katsomaan elämää uudesta kulmasta. Se opetti, ettei hyvinvointi löydy täydellisistä valinnoista, vaan rohkeudesta kuunnella itseään silloinkin, kun suunta muuttuu. 

Rakastan värejä, luontoa ja sitä tunnetta, kun liike tai maalaus saa mielen hiljenemään. Olen löytänyt luovuudesta tavan palautua ja olla yhteydessä itseeni, ja haluan tuoda saman mahdollisuuden myös muille. Siksi tuon taidelähtöisiä, moniaistisia ja kehollisia menetelmiä osaksi palveluitani.

"Katja on ohjaajana ammattitaitoinen, lempeän läsnäoleva ja rauhallinen."

Palveluni sopivat niin yksityishenkilöille kuin työyhteisöille, jotka kaipaavat pysähtymistä, rentoa luovuutta, sekä lempeämpiä tapoja palautua.

Luovuus toimii sillanrakentajana: se vapauttaa, avaa ja auttaa näkemään tuttuakin uudesta kulmasta. Luontoyhteys kulkee myös vahvasti mukana. Luonnon eheyttävä voima on myös tieteellisesti todistettu. 

Uskon, että keho kertoo aina tarinaa, joka haluaa tulla kuulluksi, ja että luovuudella on kyky tehdä sitä näkyväksi. Työni ydin on auttaa niin yksilöitä, kuin työyhteisöjäkin voimaan paremmin, kokonaisvaltaisesti ja ilman suorittamista.

Työotteeni on koulutustaustani vuoksi traumainformoitu, turvallinen ja vastuullinen.

Enemmän elämää, vähemmän suorittamista.

Koulutukseni: 

Joogaopettaja YTT 200 (Terra Soul Jooga) -valmistun syksyllä 2026
Vireysvalmentaja (NPTI) ® 2026
Tradenomi (AMK) opintoja suoritettu 136 op.
Liiketoiminnan perustutkinto 2022
Sairaanhoitaja (AMK) 2007

Lisäksi runsaasti itseopiskelua mielen hyvinvoinnin, taideterapian, taidelähtöisten menetelmien ja luontolähtöisten menetelmien saralta.