Palauta unesi värit-verkkokurssi. Mistä on kyse?

02.09.2025

Julkaisin juuri mun ihka ensimmäisen verkkokurssin ja halusin täällä blogin puolella kertoa siitä vähän enemmän. Tuon tällä kurssilla kaikille hyvin saavutettavaa tietoa unettomuuden omahoidosta edullisessa ja itsenäisesti opiskeltavassa muodossa. Hyvä uni on kuitenkin meidän kaikkien oikeus ja siihen liittyvät palvelut pitäisi minusta olla paremmin saavutettavissa kaikilla tulotasoilla. Unettomuus voi aiheuttaa vakavaa haittaa yksilölle, mutta myös yhteiskunnalle. Seuraavat ovat mun omakohtaisia kokemuksia, mutta tiedän, että monet muutkin kärsivät näistä samoista ongelmista, mitä mulla on ollut. Seuraavat teemat ovat läsnä myös Palauta unesi värit-verkkokurssilla.

Ilta tulee ja pitäisi alkaa rauhoittua nukkumaan, mutta ajatukset laukkaavat ja olo on levoton ja kiihtynyt. Kuulostaako tutulta? Mä tiedän mistä puhun, sillä olen kärsinyt ylikierroksilla käyvästä mielestä ja kehosta jo vuosia, ja mulla se on ollut isoin tekijä siihen, miksi nukkuminen on välillä haastavaa. Ongelma ei ole ollut varsinaisessa nukahtamisessa, vaan siinä, että keho ja mieli heräävät aamuyön tunteina, usein klo 03–05 ja on vaikeaa enää nukahtaa uudelleen. Päässä alkaa pyörimään kela tulevan päivän tapahtumista, eilisen päivän tapahtumista ja ehkä semmoisista jutuista mitkä on tapahtunut jo aikaa sitten…

Taipumus murehtimaan asioita on myös yksi hyvä tapa ylläpitämään unettomuutta. Mikä siinä onkin, että ne kaikkein ahdistavimmat ajatukset tulee mieleen juuri silloin, kun pitäisi nukkua? Oletko säkin herännyt kesken unien joku huoli mieltä painaen? Yöllä ne huolet saavat vielä suhteettoman suuret mittasuhteet.

Vuorotyötä tehdessäni koin usein myös suorituspaineita nukkumisesta. Niitä aiheuttivat tuleva työaikataulu, aikainen aamuherätys tai tieto siitä, että seuraavana päivänä olisi luvassa yövuoro. Halusin yleensä nukkua yövuorojen alkaessa aamulla myöhempään, jotta jaksan valvoa. Koin sen enemmänkin PAKOKSI nukkua myöhään aamulla,  ja samalla tieto siitä, että en pysty nukkumaan päiväunia, vielä lisäsi paineen tunnetta nukkumiselle. Tällainen paine on omiaan ylläpitämään unettomuutta. Nukkuminen kun ei koskaan tapahdu pakottamalla. 

Tein tuota kolmivuorotyötä yli kymmenen vuotta ja sinä aikana yövuorojen lisäksi kaikkein vaikeimpia työvuoroja nukkumisen kannalta olivat ne aamuvuorot, mitkä seurasivat heti iltavuoron perään. Muistan välillä valvoneeni sängyssä aamuyön tunteita, tuntien suorastaan pelkoa siitä, että en nuku. Mielessä pyöri ajatukset kuten "miten pystyn hoitamaan turvallisesti potilaitani, jos en pysty nukkumaan". Onneksi nämä olivat kohdallani vain satunnaisia öitä, mutta mikäli sinulla on vaikeita pelkotiloja jopa paniikinomaisine tuntemuksineen, suosittelen puhumaan asiasta lääkärille. Et kuitenkaan ole yksin näiden ajatusten ja tunteiden kanssa ja niitä voi onneksi hoitaa <3

Siinä siis muutamia teemoja, minkä pohjilta lähdet kurssilla työstämään omia unitottumuksiasi. Saat tietoa unesta ja siihen vaikuttavista asioista, keinoja oman elämän rytmittämiseen siten, että pystyt taas nukkumaan kehosi ja mielesi rauhoittuessa ja lisäksi harjoituksia mitkä rentouttavat ja tuovat kaivattua taukoa hektisiin päiviin.

Kurssi on nyt huokeaan avajaistarjous hintaan! Käy kurkkaan verkkokaupastani 😊

Rauhoittavin terveisin Katja