Mene metsään. Kuuntele hiljaisuutta, värejä ja valoa. Hengitä – ja muista, että se riittää.
❈ Tietoa minusta ❈
Olen Katja Säilä -yrittäjä, sairaanhoitaja ja moniaistisen hyvinvoinnin asiantuntija. Työssäni yhdistän tutkittua tietoa, kehotietoisuutta ja taiteen eheyttävää voimaa.
Nykyisin keskityn erityisesti moniaistiseen työhyvinvointiin ja työpäivän aikaiseen palautumiseen, sekä yrityksissä että yksilöiden arjessa.
Olen tehnyt töitä ihmisten hyvinvoinnin parissa yli 15 vuotta. Sairaanhoitajan urani aikana opin, kuinka vahvasti mieli ja keho ovat yhteydessä, ja miten tärkeää on, että ihminen tulee kuulluksi kokonaisuutena. Myöhemmin oma uupumukseni pysäytti minut katsomaan elämää uudesta kulmasta. Se opetti, ettei hyvinvointi löydy täydellisistä valinnoista, vaan rohkeudesta kuunnella itseään silloinkin, kun suunta muuttuu.
Rakastan värejä, luontoa ja sitä tunnetta, kun liike tai maalaus saa mielen hiljenemään. Olen löytänyt luovuudesta tavan palautua ja olla yhteydessä itseeni, ja haluan tuoda saman mahdollisuuden myös muille. Siksi tuon taidelähtöisiä, moniaistisia ja kehollisia menetelmiä osaksi valmennuksiani ja työyhteisöjen hyvinvointipalveluja.
Pysähtyminen ei aina tarkoita hiljaisuutta –joskus rauha löytyy liikkeestä ja väreistä.

Palveluni sopivat niin yksityishenkilöille kuin työyhteisöille, jotka kaipaavat pysähtymistä, yhteyttä ja lempeämpiä tapoja palautua.
Luovuus toimii sillanrakentajana: se vapauttaa, avaa ja auttaa näkemään tuttuakin uudesta kulmasta.
Uskon, että keho kertoo aina tarinaa, joka haluaa tulla kuulluksi, ja että taiteella on kyky tehdä siitä näkyväksi. Työni ydin on auttaa niin yksilöitä kuin työyhteisöjäkin voimaan paremmin.
Enemmän elämää, vähemmän suorittamista.


